Anpe Oy on kokenut rakennusalan yritys. Olemme toimineet alalla vuodesta 1976 asti tarjoten asiakkaillemme ammattitaitoista puhallusvillaurakointia, suurtehoimurointia ja -puhallusta, lecasoraurakointia sekä polyuretaanieristystä.

Ota yhteyttä!

Monen mutkan kautta?

Usealle meistä on jossakin vaiheessa elämää tullut tutuksi tilanne, jossa on suunniteltu tehtäväksi jokin ”pikku prokkis” tietyssä aikataulussa vapaa-ajalla. Sellainen voi olla vaikkapa jokin omalle pihalle rakennettava mukavuus kesällä. Suunnitelmissa työ kuulostaa jopa hauskalta ja ajatustasolla sitä on kätevä työstää aina, kun on vähän ylimääräistä aikaa. Koskaan aiemmin elämässä ei ole myöskään tullut juuri tällaista tehtyä, mutta ei se voi olla kovin vaikeaa. Youtube:sta katsottu muutama videokin kertoo, kuinka helppoa se on kenenkä tahansa itse tehdä näillä kätevillä vinkeillä!

Ja tietysti, vaikka kyseessä on nopealta vaikuttava juttu, niin silti on päätetty varata tekemiselle vähän reilummin aikaa. Kun sitten käydään oikeasti tekemisen kimppuun niin yllättäen huomataankin, että matkan varrella tulee vastaan yhtä sun toista odottamatonta. Osaan pikku yllätyksistä ei olisi edes voinut mitenkään varautua, ja osa viiveistä on vain yksinkertaisesti sellaisia, joita ei ehkä vain tullut ajatelleeksi näin ”simppelissä hommassa” ilmenevän. Määrätietoisesti puuhastelemalla ja ongelmat yksi kerrallaan ratkaisemalla saadaan lopulta kuitenkin kaikki valmiiksi. Tosin se vaati matkan varrella lisää tarvikehankintoja, lisää aikaa sekä hieman vielä lisäharkintaakin useammassa kohdassa. Tutuille voidaan sitten todeta, että ”kyllä se meni ihan hyvin ja valmistakin tuli monen mutkan kautta”. Lopputulema oli todellisuudessa kuitenkin melkoisen tuskan takana ja hintaakin tuli aika paljon enemmän, niiden kaikkien odottamattomien mutkien takia. Ja opittuakin tuli yksi asia, nimittäin se ettei ikinä ryhdy tuohon hommaan uudelleen!

Sitten on olemassa se toinen, ja useissa tapauksissa toimivin ratkaisu nimittäin ”avaimet käteen” -palvelu sellaiselta ammattilaiselta, jolla on oikeasti kunnolla kokemusta asiasta. Tästä päästäänkin kätevästi meidän palveluihin Anpella! Tarvitsitpa sitten puhallusvillaurakointia, suurtehopuhallusta, suurtehoimurointia tai mitä tahansa muuta palveluamme, niin meiltä saat sen juurikin ”avaimet käteen” periaatteella. Säästät aikaa, hermoja sekä lopulta myös selvää rahaa, koska toteutettu työ kestää ajan hammasta ja nostaa rakennuskohteesi arvoa! Meillä ei mene valmistuminen monen mutkan kautta, vaan suoraan asiaan, tehokkaasti ja laadukkaasti.

Kevättähän on jo ilmassa ja hyvin hoidettu urakka tuo sitä myös rintaan. Pyydä siis tarjous meiltä niin hoidetaan Sinunkin projektisi maaliin muitta mutkitta!

 

Digitaalisen markkinoinnin päällikkö Jarno Sarén

 

0102 866 340
PYYDÄ TARJOUS