Lämmitysremontit kasvuun
Uponor ja Rakentajat.fi toteuttivat syyskuussa omakotitalojen lämmitysremonttitutkimuksen. Tutkimukseen vastasi 749 omakotiasujaa. Omakotitalon lämmitysremontti tulee ajankohtaiseksi vanhemmissa taloissa, tutkimustuloksissa keskityttiin juuri näihin yli 20 vuoden ikäisissä taloissa asuvien vastauksiin, joita oli yhteensä 592 kpl.
Lämmitysremonttien tavoitteena on muun muassa energiansäästö, toimivuus, tehokkuus, turvallisuus ja säädettävyyden parantaminen. Tutkimuksen vastaajista suurin osa eli noin 90 prosenttia oli tyytyväisiä tehtyihin lämmitysremontteihin, sillä useimmissa remonteissa saavutetaan kaikki edellä mainitut tavoitteet.
Lämmitysremonttien uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. Suomen talokanta on tunnetusti vanhaa ja kyselyyn vastaajista melkein 80 prosenttia ilmoitti, ettei kokonaisvaltaista lämmitysremonttia ole vielä tehty. Noin puolet vastanneista kertoo lämmönjakoa korjatun osittain ja yli puolet harkitsee lämmitysremontin teettämistä. Esteenä lämmitysremontille pidetään sen korkeaa hintaa. Ensisijaisesti vastanneet halusivat korjata lämmönjaon, vesikiertoista lämmönjakoa pidetään parhaana vaihtoehtona.
Kotimainen puhalluskivivilla on erinomainen lämmön-, äänen- ja paloneriste. Oikein tehty puhallusvillaeristys maksaa itsensä takaisin lämmityskulujen säästönä. Suurin osa lämmityksestä karkaa ulos katon kautta, siksi yläpohjan laadukas eristäminen on äärimmäisen tärkeää. Puhallusvilla pysyy koossa ja toimii korkeissakin lämpötiloissa turvallisena palosuojana rakenteille.
Lähteet:
Rakentajat.fi
Anpe.fi