Rakennuksen lisäeristäminen on erityisen kannattavaa lämmitysenergian kallistumisen myötä ja tehokas lämmöneristys onkin merkittävimpiä keinoja pienentää energiankulutusta kotitalouksissa. Yläpohjan eristys on avainasemassa rakennuksen lämpötaloudessa, mutta siitä huolimatta monesti etenkin vanhojen rakennusten yläpohjissa ei ole riittävän paksua eristekerrosta. Vanhoissa taloissa eristeinä käytetyt materiaalit, kuten sahanpurut ja kutterinlastut ovat myös laadultaan huonompia kuin nykyajan puhallusvillat. Yläpohjan lisäeristämistarve onkin hyvä tarkistaa ensimmäisenä. Lisäeristäminen on tarpeen esimerkiksi kun sisätiloissa tuntee vetoa tai pinnat ovat kylmät, halutaan pitää lämmityskustannukset kurissa, tai kun halutaan nostaa talon jälleenmyyntiarvoa. Kivivillalla eristäessä voidaan parantaa myöskin rakennuksen paloturvallisuutta.

Usein vetoa havaittaessa huoneen lämpötilaa nostetaan. Vaikka huoneen lämpötilaa nostettaisiin vain muutamalla asteella, energian kulutus kasvaa merkittävästi. Lisäeristämisen ja tiivistämisen avulla rakenteita ja huoneita viilentävä veto saadaan pois, jonka ansiosta puolestaan asuinviihtyvyys paranee. Lisäksi lisäeristämisen myötä talon jälleenmyyntiarvo nousee ja energiatehokkuus parantuu. Turha lämmittäminen lisää muun muassa hiilidioksidipäästöjä, joten tehokkaan lämmöneristyksen ansiosta pienennät myös hiilijalanjälkeä ja säästät ympäristöä.

 

lisaeristys2